Wrethallan ympärillä

“20. marraskuuta 1917 oli epäilemättä unohtumaton päivä Kemiön nuorisoseuran historiassa”, Adèle Weman kirjoitti muistivihkoonsa. Vuosi 1917 oli varmasti unohtumaton myös Wemanille itselleen. Hän jäi silloin eläkkeelle opettajan virastaan Vretan kansakoulusta, jossa hän opetti yli 30 vuotta yhdessä kollegansa Nils Oskar Janssonin kanssa. Jansson oli Kemiön nuorisoseuran ja Sagalundin museon perustaja.

Vuonna 1917 nuorisoseuralla oli 114 jäsentä. Puheenjohtaja Axel Österberg, joka oli Tjudan kansakoulun opettaja, oli seuran dynaaminen ja itsevaltainen johtaja. Varapuheenjohtaja Erik Hildén oli eläinlääkäri ja musikaalisesti lahjakas sekä kiinnostunut kansantanssista. Hildén oli nuorisoseuran laulukuoron jäsen ja lienee myös soittanut seuran torviorkesterissa. Sihteeri Elis Karlsson, joka toimi opettajana Pedersån kansakoulussa, oli kirjallisesti lahjakas ja mukana yhdistyksen näytelmissä. Elmdalista kotoisin oleva talonpoika Evert Granqvist toimi seuran rahastonhoitajana.

Vuonna 1917 Kemiön nuorisoseura oli ollut toiminnassa 29 vuotta ja oli jo silloin muiden yhdistysten esikuva. Seuralla oli monipuolista toimintaa, ja se teki uraauurtavaa kulttuurista työtä maaseudulla. Toiminnan punaisena lankana oli tarjota nuorisolle mielekästä tekemistä. Monille nuorisoseura oli kansakoulun jatke.

Jo vuonna 1906 seura oli perustanut pienviljelijäkoulun, joka vuonna 1914 jaettiin maamies- ja emäntäkouluiksi. Syksyllä 1917 maamieskouluun ilmoittautui 18 oppilasta, mutta opetus oli pakko keskeyttää. Lukuvuonna 1918–1919 koulu oli suljettu.

Emäntäkoulussa oli 25 oppilasta. Vuosikertomuksessa 1917 mainitaan, että emäntäkoulu ei ollut saanut tukea valtiolta eikä Kemiön säästöpankilta ja että juoksevista menoista selvittiin Svenska kulturfondenin myöntämän 2000 markan avustuksen ansiosta. Samana vuonna K.A. Wasastjerna, Strömman kartanon omistaja, myönsi henkilökohtaisesti 3000 markan lainan koululle.

Syksyllä 1917 maahan ennustettiin nälänhätää. Seuran syyskuun kokouksessa emäntäkoulun johtajatar Thyra Lindholm otti esiin kysymyksen hätäleivästä. Hän painotti vaaraa, joka piili Kemiön väestön välinpitämättömässä asenteessa leivän valmistamiseen tarvittavan jäkälän keräämistä kohtaan. Myös valtion elintarvikeasioiden neuvoja Ellen Holmén esitti seuran jäsenille näkemyksensä kasvisravinnon tarpeellisuudesta tulevina kriisiaikoina.

Seuran puheenjohtaja Axel Österberg teki mielenkiintoisen aloitteen tammikuussa 1917. Kuukausikokouksessa hän ehdotti, että Kemiöön perustettaisiin pysyvä kansanopisto. Saariston kansanopisto oli juuri silloin sijoitettu Kemiöön ja toiminta oli tarkoitus lakkauttaa. Österbergin ehdotus ei saanut suurempaa kannatusta seuran sisällä.

Nuorisoseura ylläpiti myös omaa pikkulasten koulua, joka toimi seuran tiloissa Wrethallassa. Hallinnollisesti se kuului Vretan kansakoulupiiriin. Koulu oli toiminnassa myös vuonna 1917, ja 20. marraskuuta jäi unohtumattomana ainakin niiden mieleen, jotka olivat silloin koulussa. Adéle Weman kertoo:

Seuralla oli oma kirjasto, joka vuonna 1917 lienee ollut Kemiön suurin lainakirjasto. Kirjastonhoitajana toimi Sigrid Dahl, ja kirjakokoelmassa oli yli 1500 nidettä. Seura julkaisi omaa käsinkirjoitettua sanomalehteä Ljusglimten (suom. Valonpilkahdus).

Kemiön nuorisoseurasta tunnetun koko ruotsinkielisessä Suomessa tekivät kuitenkin teatteri ja kansantanssi. Seura järjesti usein iltamia, joiden ohjelmat lähtivät kiertueelle jopa Tukholmaan asti.

6.1.1917 nuorisoseura järjesti perinteen mukaisesti näytelmän ensi-illan loppiaisena. Mössbölegubbarna-näytelmän oli kirjoittanut Adèle Weman. Mössbölegubbarna on ajalleen tyypillinen kansankomedia rikkaan talon tyttärestä, joka rakastuu köyhään renkiin.

Kansantanssi tai pukutanssi, kuten sitä yleisesti kutsuttiin, kuului luonnollisena osana seuran juhliin. Keskustelu kansanpuvusta tai kansallispuvusta oli näihin aikoihin ajankohtainen. Nuorisoseuran syyskuun kokouksessa 1917 emäntäkoulun johtajatar Thyra Lindholm otti esiin kysymyksen siitä, voisiko seura hyväksyä koulun puvun Kemiön puvuksi. Valitettavasti emäntäkoulun ehdotus ei ole säilynyt, joten emme tiedä, miltä puku näytti. Ehdotus joutui unohduksiin ehkä siksi, että juuri silloin oli paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä.

Vuonna 1917 Vretan kylässä sijaitsevan Kemiön nuorisoseura Wrethallan ympärille oli muodostunut kulttuurikeskus. Wrethallan vieressä oli maamies- ja emäntäkoulu. Kivenheiton päässä seuraintalosta oli Vretan kansakoulu ja Janssonin kotiseutumuseo. Wrethallan taakse nuorisoseura rakensi Villa Sagalund -huvilan, punaiseksi maalatun kaksikerroksisen rakennuksen, jossa oli Adèle Wemanin ja Nils Oskar Janssonin asunnot. Neiti Weman muutti huvilaan vuonna 1917.

Huhtikuussa 1917 päivätyssä kirjeessä Adèle Weman kirjoittaa:

Adèle Weman vaikuttaa itse uskoneen valoisampaan tulevaisuuteen. Vuonna 1917 hän kirjoitti runovihkoonsa: